Arvoisa puheenjohtaja,
Haluaisin kysyä pormestariltamme, mikä kaupunkistrategisten linjausten merkitys ja perimmäinen tarkoitus ovat, jos linjattuja asioita, kuten lähipäiväkotiperiaatetta ei käytännössä voida toteuttaa?
Esimerkiksi Koillisella alueella lapsia on jo liikaa niin varhaiskasvatuksessa kuin perusopetuksessa, puhumattakaan varhaiskasvatuksen massiivisesta työvoimapulasta sekä alueen tilojen laajoista sisäilmaongelmista. Uusia päiväkoteja alueelle ei olla rakentamassa, sen voimme todeta investointiohjelmasta.
Olen itse äitinä lähipäiväkotiperiaatteen kannalla, jotta pienelle lapselle ei lähtökohtaisesti tarjota hoitopaikkaa toisesta kaupunginosasta. Lähipäiväkotiperiaatteen tulisi ehdottomasti palvella lapsiperheen arjen toimivuutta.
Asuinalueiden jakautuminen hyvä- ja huono-osaisiin näkyy kuitenkin myös varhaiskasvatuksessa. Vieraskielisten kulttuurierot, yhteisen kielen puute ja haasteet arjen hallinnassa heijastuvat suoraan varhaiskasvatuksen arkeen ja kuormittavat työntekijöitä uusilla tavoilla.
Myös vanhemmat reagoivat huolestuneesti muuttuneeseen ympäristöön, jonka he kokevat itselleen ja lapsilleen turvattomaksi, ja tämä näkyykin niin koulu- kuin päiväkotimaailmassa.
Pahoin pelkäänkin, että strategiaan kirjatun lähipäiväkotiperiaatteen perimmäinen tarkoitus onkin pyrkiä vain rajoittamaan koulumaailmastakin tuttua päiväkotishoppailua, sen sijaan, että itse varhaiskasvatuksessa esiintyviä ongelmia juurisyineen pyrittäisiin Helsingissä korjaamaan.
Helsinki onkin kaukana strategiatavoitteestaan olla paras kaupunki perustaa perhe. Varhaiskasvatuksen päivittäiset haasteet ovat todellisia, mutta myös poliittisten päätösten aiheuttamia, jota kotihoidontuen Helsinki-lisän poistaminen lisäsi.
Helsinkiä vaivaakiin monessa asiassa realismin puute, ja tämä näkyy myös kaupunkistrategiassa.
Jos Helsinkiä johdettaisiin tiedolla, kuten strategia väittää, asiat laitettaisiin kuntoon ja tärkeysjärjestykseen saadun tiedon pohjalta.
