• Teija Makkonen

Suomi on aktiivisen hybridivaikuttamisen kohde

Puolustusvoimien hankinnat tehdään suorituskykyperusteisesti turvallisuusympäristön uhkakuvat huomioiden. Viisaassa valtiossa ilmastonmuutoksen torjumista ja maanpuolustusta ei tulisi sekoittaa keskenään. Ilmastonmuutoksen torjunta liittyy turvallisuuspolitiikkaan välillisesti ja nopeiten mm. hallitsemattoman pakolaisvirran ja maahanmuuton kautta.


Turvallisuusympäristön uhkakuvien arvioinnilla on aina poliittista merkitystä. Uhkakuvat myös yhdistävät ihmisiä oli ajateltu uhka todellinen tai ei. Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan näkökulmasta varautumisen perustana on arvioida turvallisuusympäristön uhkakuvat realistisesti. Tällöin uudenlaisten uhkien kautta myös turvallisuuspolitiikallamme tulee olla kykyä asemoitua uudelleen. Realistisen uhkakuvan tunnistaminen luo siten myös turvallisuutta.


Hybridivaikuttamisella, johon mm. informaatiovaikuttaminen sisältyy, hämärretään tarkoituksellisesti sodan ja rauhan rajaa sekä luottamusta yhteiskuntaa kohtaan. Todellisena uhkana on, että hybridivaikuttamista käytetään moniulotteisesti poliittisten päämääriensä ajamiseksi laskemalla Suomen puolustus- ja suorituskykyä tarkoituksenhakuisesti. Merkittävimmät kybertaistelut käydäänkin nyt ja tulevaisuudessa ihmisten mielistä. Hybridivaikuttaminen on parhaimmillaan hajutonta, mautonta ja jälkiä jättämätöntä. Signaaleja siitä tuleekin tunnistaa herkästi, sillä pahimmillaan kyberhyökkäykset voivat olla yhtä tuhoisia kuin aseelliset hyökkäykset.


Kansakuntamme on alkanut jakautumaan turvallisuusympäristön uhkakuvien perusteella. Viestinnällä ja erilaisilla viestinnän teknologioilla vaikutetaan ihmismieleen, yksilön maailmankuvaan, mielipiteeseen ja jopa käyttäytymiseen. Tässä kohtaa medialla on suuri merkitys, ja onkin tärkeää että Suomessa toimii riippumaton ja luotettava media. Myös korkea koulutustaso vaikuttaa ihmisten kykyyn tunnistaa mediassa ja sosiaalisessa mediassa leviävää disinformaatiota.


Suojelupoliisin Kansallisen turvallisuuden katsaus toteaa: ”Suomi on aktiivisen hybridivaikuttamisen kohde. Hybriditoiminnalla pyritään muun muassa kaventamaan kansallista itsemääräämisoikeutta. Valtiollisten toimijoiden valmius käyttää voimakkaita vaikuttamiskeinoja tavoitteidensa edistämiseen säilyy korkeana.”


Nykyisessä turvallisuusympäristön muutoksessa ja uhkakuvissa on tärkeää, että Suomen puolustuskyky on uskottavaa, ja että Suomi omaa vahvaa torjuntakykyä sekä sotilaallisten että kyberhyökkäysten varalta. Vain sisäisesti yhtenäinen yhteiskunta on vahva sekä sietokykyinen, ja selviää ulkopuolelta tulevilta uhkilta.


Se joka hallitsee tekoälyä, tulee hallitsemaan maailmaa.” -Vladimir Putin


#turpo #uhkakuvat #supo #teijamakkonen